Kerhohuone Kerhohuone on avoinna seuraavasti (isäntä suluissa)
Maanantai klo 17:00-21:00 (Mika)
Keskiviikko klo 17:00-21:00 (Tapio)
Torstai klo 17:00-21:00 (Jaakko)
Lauantai klo 12:00-18:00 (Niilo)
Joka 2. Sunnuntai (Kalle)
Osoite: Nahkahousuntie 5 (3krs), Helsinki.
|
Luonut: Mika  18.07.2010
Hobbypointista hankkimani valmiiksi maalatut ja kootut nukkekotilaivat saivat baset alleen. Loistolöytö, parin euron laivoja ja mittakaava on juuri sopiva. Saatavuus tosin heikko, mutta parissa vuodessa näitä on kertynyt sopiva määrä kahteen kolmeen laivastoon.

Trafalgar sääntökirja ei näytä sanovan basejen kokoa, paitsi että kuvailee niiden tulisi olla sentin isompia kuin laiva. Käytin DBM:stä tuttua muovilevyä, isommilla laivoilla 80x40mm ja pienemmillä 60x40mm. Perusväri vasta basen pinnassa.
Jälkeenpäin tarkasteltuna 80x40mm on suurin piirtein samaa kokoa kuin Langtoninkin valmisbaset. Tästä voidaan päätellä että itse laivatkin ovat jossain 1:1200 mittakaavan lähettyvillä. Alla kuvia laivastojen kohtaamisesta Karibialla.
Lue lisää… Trafalgar laivasto edistyy
Luonut: Jaakko Bjorklund  02.12.2009
Kosto elää!

Paitsi että ryöstösaalis oli viety, oli McCullen klaani jälleen murjonut Chuck Norriksen miehiä. Edellisessä koitoksessa oli murhattu paitsi Fat Flanegan, myös Kalpeiden Ratsastajien työnantaja ja kovin kortinpelaaja Sergio Leone (card sharp). Lisäksi Lucky Strike oli ryöstetty, joten wranglerimme joutui nöyryyttävästi kulkemaan nyt jalan ja ilman lassoa.
Haavojen parannuttua ja dynamiittivaraston täydennyttyä Kalpeat Ratsastajat lähtivätkin sotapolulle. Voitonhurmioiset klaanilaiset löytyivät helposti läheisestä Smallvillestä, jossa pojat olivat rietastelleet ja tuhlailleet rahojaan silmittömästi. Klaani oli ottanut tukikohdakseen kylän suuren majatalon, jossa osa porukasta nukkui vielä krapulaansa pois. Tehtävä oli luonnollisesti Vendetta.
Tällä kertaa taistelu tulisi olemaan reilu 1 vs. 1 toisin kuin viimeksi. Lisäksi tällä kertaa Chuck Norris oli varmistanut, että kyseessä todella oli McCullen klaani, eikä jotain sattumanvaraisia cowboyta, jotka oltiin vahingossa teilattu edellisen kerran kun lähdettiin klaanin perään.
Lue lisää… Kosto! – CNPR vs. McCullen clan
Luonut: Jaakko Bjorklund  02.12.2009

Kimppakivaa kolmistaan…
Kalpeat Ratsastajat olivat saaneet vihiä suuresta rahatoimituksesta luotettavalta taholta. Suunnitelma oli simppeli, käydään poimimassa rahat talteen vankkurin pysähtyessä lepuuttamaan hevosia.
Sama huhu oli kuitenkin kantautunut muidenkin ahnaiden korviin, vai oliko kyseessä peräti McCullen klaanin lainvalvojien ovela juoni. Joka tapauksessa samanaikaisesti alueelle onnistui eksymään Kalpeiden Ratsastajien lisäksi McCullen klaani ja Pohjoisen Harakat. Voitto menisi posselle, joka saisi ajettua vankkurit turvaan taistelukentältä, tai muulla tavalla kannettua turvaan kassakaapin.
Lue lisää… Turpakäräjät: CNPR vs. Juliette Lewis vs. McCullen clan
Luonut: Jaakko Bjorklund  16.11.2009
Tiukan väännön päätteeksi intiaaneja vastaan olivat Antin lehmipojat kerääntyneet surevin mielin Boot Hillille hautaamaan väännössä edesmennyttä toveriaan. Pastori oli juuri lausumassa herkkiä sanoja haudalla, kun kaukaisuudessa voimistui selvä ratsujen töminä!

Chuck Norris poikineenhan metsästä laukkasi vimmatun lailla. Nyt tuli hautausmaalla kyyhöttäville lehmipojille kiire!

Samanaikaisesti Kalpeiden Ratsastajien jalan oleva osasto hyökkäsi hautausmaalle toisesta suunnasta. Dakota Dave ja Terence Hill ottivat tuliasemat talon katolta samalla kun Sergio Leone ja Lucky Strike suojasivat etenemistä sixguneillaan. Cassius Clay luonnollisesti eteni avoimella.

Lehmipaimenilla ei juurikaan näyttänyt olevan kunnioitusta kuolleita tai eläviä kohtaan, joita molempia käytettiin suojana.

Tuomiopäivän neljä ratsastajaa (Chuck Norris, Ringo Star, Jerry Cotton ja Lucky Luke) lähestyvät vihollisia vinhaa vauhtia. Tiukassa tulitaistelussa ratsastajat tiputtavat nopeasti yhden lehmipojista ja ajavat näiden tarkaa-ampujan suojaan. Selustaa suojaava Clint Eastwood heittää tomahawkin ikkunasta ja poistaa täten talossa lymyävän ampujan.

Hämminki hautausmaalla on kova. Hajanaista tulta tulee kohti pankkia samalla kun Cassius lähestyy uhkaavasti. Cassius ottaa vähän alkulämmittelyä hakkaamalla kylän lapsia. Sergio Leonekin yrittää urheasti edetä, mutta joutuu syöksymään pankkiirin taakse suojaan. Infamy eron johdosta lehmipaimenilla on mukana toimittaja (sinipukuinen), joka kirjoittaa kärkevää kolumnia Wienertownin levottomuuksista).

Kylän asukkaat yrittävät urheasti palauttaa rauhan possejen välillä tekemällä ihmismuurin ratsuväen tielle. Tulitaistelu kuitenkin yltyy: Ringo Star laukkaa suojaan, mutta Jerry Cotton tiputtaa vihollisen tarkalla ampumisellaan.

Ratsuväkeä ei pystytä pysäyttämään.

Kalpeiden Ratsastajien rynnistäessä hautausmaahan vihollinen juoksee paniikissa karkuun minkä kykenee. Muutamaa ammutaan juostessa selkään ja pari ressukkaa ei pääse karkuun vaan jää lähitaisteluun. Kovimmat lehmipojat yrittävät ratsastaa hyökkäykseen ja yksi käy Cassius Clayn ja kaksi maassa makaavan Sergio Leonen kimpuun. Sergio pyörii maassa ja pysyy juuri ja juuri hengissä (2 woundia ja 3 fortunea). Cassius tiputtaa oman vastustajansa ja tulee auttamaan Lucky Striken kanssa. Seuraavalla vuorolla dropin ja Time for a Whuppin’! turvin tilanne kääntyykin 3 vs. 1 tilanteeseen ja saarrettu vihollispomokin saa surmansa.

Kaksi viimeistä vihollista pääsee pötkimään karkuun ja reportterin annetaan mennä kirjoittamaan mehevää tarinaansa Kalpeista Ratsastajista. Alla olevassa kuvassa näkyy taistelun saldo: 8 lehmipoikaa on tiputettu, 2 lehmipoikaa ja reportteri selviää. Kahdeksasta tippuneesta lehmipojasta muistaakseni 5 kuolee!

Jäjlelle jääneet lehmipojat luikkivat karkuun, eivätkä enää palaa Wienertowniin lukuunottamatta kahta selvinnyttä sankaria: Rat Mikea ja Fat Flanegania. Nämä kaksi näätää hakeutuvat välittömästi Chuck Norriksen puheille ja värväytyvät samantien Kalpeisiin Ratsastajiin! KURJIMUKSET!

Taistelun laannuttua nousi Chuck Norris satulasta tarkastelemaan tuhoja. Saappaan päällä tämä käänsi yhden lukuisista kuolleista ympäri katsoakseen vihatun miehen kasvoja.
Mitä ihmettä! Eihän tämä ollutkaan Sheriffi McCullen! Kalpeat Ratsastajat olivat saaneet vihiä McCullen klaanin läsnäolosta hautausmaalla kyseisenä sunnuntaina ja tulleet kostamaan näiden yöllisen hyökkäyksen Ratsastajien kotiin. Tieto oli näköjään väärä ja viattomat lehmipojat olivatkin joutuneet Kalpeiden Ratsastajien vihan kohteeksi.
Sori vaan kovasti!
Luonut: Mika  14.11.2009
LOTOW Battle report – Stagecoatch
Pah, ne intiaanit saivat sittenkin junan haltuun. Governoorin miehet ratsastivat uljaasti paikalle. Unohtivat intiaanikorillojen extraliikeen ja olivatkin heti tappelussa. Haulikkomies soiled doven takana taktiikka oli näin heti estetty vihollisen toimesta. Vihollinen pudotti miehiä yksi toisensa jälkeen, kunnes lopulta kentällä oli enää haulikkomies ja soiled dove. Kuvernööri katsoi parhaaksi poistua paikalta.
Tunti tuli että sattui, kahdessa viime pelissä kuoli +3 hero ampuva, tough ja kaksi heroa otti molemmat 6 injyrya. Uskomatonta, kyllä on meksikaani armeijan miehillä kotona selittämsitä kun aina vaan tulee turpiin. No, onneksi selvittiin hengissä. Julietten lehmitytöistä oli viime keskiviikkona kuulemma kuollut 7 jäsentä! Siitä onkin jo haastava noustua, kuvernööri mutisi kiviä potkiessaan.
-
-
Intiaaninen vuoro kokeilla läpiajoa
-
-
Juma, niiden free move on pitkä!
-
-
Heti tappeluun. Outlawt eivät pääseet ampuun ylivoimaisilla kyvyillään. Ovela taktiikka vihollisella.
-
-
Intiaanit pieksee kuvernöörin miehet..
-
-
Haulikko mies yksin pinteessä, pakko luovuttaa juna intiaaneille, jotka juhlivat voittoa.
Yhteenveto:
- Häviö
- Rahaa: $16 (8d6) + $2 (rosteri) + $3 (raportti) + $0,5 (kuva)
- Rahan käyttö:
- $10 Soiled dove upkeep
- $10 Tough
- $2 Hw
Pelatut pelit:
- High noon (Jaakko), Lost
- Hang ‘em High, Defence (Antti H.), Lost
- High noon (Antti H.), Lost
- Train kidnapping (Antti H., Sampo), Win
- Bar Room Brawl (Antti H.), Lost
- Stage coatch, Defence (Ville), Win
- Stage coatch, Attack (Ville), Lost
Yhteensä 7 scenua pelattu.
Tilastoja, annetaan heidän levätä rauhassa:
- peli: 5 OaA, 2 heroa kuoli
- peli: 4 OoA, 2 Hencmania kuoli
- Peli: 4 OoA, hero kuoli
- Peli: 3 OoA, hero kuoli
- Peli: 4 OoA, Tough kuoli ja herot otti 6 injurya
- Peli: 2 OoA, Hero kuoli ja toinen hero otti 6 injurya
- Peli: 4 OoA, Touch kuoli
Yhteensä 22 OoA joista 4 henchmania ja 4 heron kuolemaa sekä 13 injury heittoa!
Luonut: Mika  14.11.2009
LOTOW Battle report – Stagecoatch
Governoorin miehet ryntäsivät junan turvaksi kun intiaanit kiitivät kaupunkiin. Intiaaneja pudotettiin taseisesti ampumalla, heti ensimmäisellä kierroksella kaksi. Sama tappo tahti jatkui kerta toisensa jälkeen, meleessä vielä nähtiin kaksi kertaa komeat 6,5,6 heitot. Sen jälkeen vihollisa olikin ulkona jo 6-7 kpl ja loput intiaanit pötkivät pakoon. Guvernöörin suojaama juna pääsi kulkemaan turvallisesti kaupungin läpi.
-
-
Kuvernööri taas junailemassa.
-
-
Mukava pakkassää ratsastella..
-
-
Mitä, intiaaneja kaupungissa!
-
-
Pum pum, kaksi intiaani ammuttiin.
-
-
Siellä niitä väijyy katollakin,
-
-
Suojaan junan taakse..
-
-
uudelleen ryhmittäytyminen ja 12 laukausta vihollispomoa selkään :)
-
-
Trappi intiaanipomolle. Kuole! ei, yksi woundi..
-
-
Junaa pääsemässä karkuun. Veturin kulejttaja vedossa, kolme tappoa tänään!
-
-
Loppu posse pidättelee intiaaneja..
-
-
Juna pääsee läpi kun loput intiaanit juoksee karkuun
Yhteenveto:
- Voitto
- Rahaa: $31 (8d6) + $2 (rosteri) + $3 (raportti) + $0,5 (kuva)
- Rahan käyttö:
- $10 Soiled dove upkeep
- $20 Tough x 2
- $4 Hw
Pelatut pelit:
- High noon (Jaakko), Lost
- Hang ‘em High, Defence (Antti H.), Lost
- High noon (Antti H.), Lost
- Train kidnapping (Antti H., Sampo), Win
- Bar Room Brawl (Antti H.), Lost
- Stage coatch, Defence (Ville), Win
Yhteensä 6 scenua pelattu.
Tilastoja, annetaan heidän levätä rauhassa:
- peli: 5 OaA, 2 heroa kuoli
- peli: 4 OoA, 2 Hencmania kuoli
- Peli: 4 OoA, hero kuoli
- Peli: 3 OoA, hero kuoli
- Peli: 4 OoA, Tough kuoli ja herot otti 6 injurya
- Peli: 2 OoA, Hero kuoli ja toinen hero otti 6 injurya
Yhteensä 20 OoA joista 3 henchmania ja 4 heron kuolemaa sekä 12 injury heittoa!
Luonut: Mika  14.11.2009
LOTOW Battle report –Bar Room Brawl
Governoorin miehet olivat juhlimassa edellistä voittoaan kun Juliette tuli paikailla. Läpänheitto yltyi tappeluksi ja pian oluttynnereille tuli käyttöä. Viisi kaupunkilaista riensi kuvernöörin avuksi vain huomatakseen tulleensa tyrmätyiksi.
Peli kesti kolme kierrosta nyrkkitappelua. Kuvernööri voitti kaikki dropit mutta ei siitä ollut paljon apua kun vihollisella oli melkein kaikilla 2-3 woundia. Neljännellä kierroksella kuvernöörin miehet juoksivat pakoon tilanteen ollessa tyyliin enää 2 vs 6. Pakoon juoksevista yksi jäi vangiksi ja hänen vapauttamisestaan jouduttiin antamaan lunnaita vastustajalle 13 taalaa.
-
-
Guvernööri hakkaa päälle!
-
-
Mutta muurista ei päästä läpi, pakko juosta karkuun..
Yhteenveto:
- Häviö
- Rahaa: $18 = (8d6) + $2 (rosteri) + $3 (raportti) + $0,5 (kuva) – 13 lunnat
- Rahan käyttö:
- $10 Soiled dove upkeep
- $10 Tough
- $2 Hw
Pelatut pelit:
- High noon (Jaakko), Lost
- Hang ‘em High, Defence (Antti H.), Lost
- High noon (Antti H.), Lost
- Train kidnapping (Antti H., Sampo), Win
- Bar Room Brawl (Antti H.), Lost
Yhteensä 5 scenua pelattu.
Tilastoja, annetaan heidän levätä rauhassa:
- peli: 5 OaA, 2 heroa kuoli
- peli: 4 OoA, 2 Hencmania kuoli
- Peli: 4 OoA, hero kuoli
- Peli: 3 OoA, hero kuoli
- Peli: 4 OoA, Tough kuoli ja herot otti 6 injurya.
Yhteensä 20 OoA joista 3 henchmania ja 4 heron kuolemaa sekä 6 injury heittoa!
Luonut: Jaakko Bjorklund  13.11.2009
Sergio Leone oli juuri toipunut saamistaan haavoista McCullen klaanilaisten käsissä ja oli taas iskussa lätkimään korttia. Kuukauden suurin pokeriturnaus oli alkamaisillaan Austinissa ja Kalpeat Ratsastajat luottivat kovasti siihen, että pelivoitoilla saataisiin pojille uusia leluja. Niinpä pojat lähtivät porukalla kaupungille saattamaan Sergio Leonea puolelta päivin saapuvaan vankkuriin.
Vankkurin lähestyessä huomasi Chuck Norris kuitenkin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Vankkuri ei näyttänyt minkäänlaisia hidastamisen merkkejä, minkä lisäksi sillä oli hämmentävän iso vartiokaarti Lady Rangereita mitä erinäisemmillä ratsuilla. Siinä samassa Lady Rangerit avasivat tulen ja taistelu oli yllättäen alkanut.
Lady rangerit ja vankkuri lähestyvät:

Kalpeiden Ratsastajien pääjoukko rynnistää lähietäisyydelle tien oikeaa laitaa pitkin. Kiväärimiehet ottivat tukiasemat kyläkaupan katolla ja Sergio Leone, joka ei ollut ratsain, luihuili laatikkokasan takana. Infamyerotuksen avulla tukemaan tullut Soiled Dove ratsasti luonnollisesti etummaisena, estäen vihollisen ampumista.

Puolet vihollisista ratsastivat oikeaa selustaa myöten ja kävivät lähitaisteluun Kalpeiden Ratsastajien kanssa. Loput tulivat vasemmalta ja näiden ihanteellinen asettelu vankkurin taakse turvaan kiväärimiehiltä oli Clint Eastwoodin katkaistulle haulikolle kutkuttava kohde. Quickdrawn ansiosta hän saikin läsäytettyä siten, että osui neljään Lady Rangeriin ja näiden hevosiin, sekä vankkureita suojaavaan Lady Rangeriin ja itse vankkureihin. Ei haavoja! Myös Sergio rynnisti laatikoiden takaa esiin fannaten pistooliaan. Jätkät yrittivät hidastaa vankkureita, jotta Sergio Pääsisi kyytiin.

Lähitaistelu oikealla laidalla näytti huolestuttavalta. Kalpeilla Ratsastajilla oli kuitenkin selvästi kuuluisuus (Fame) puolellaan yhteenlasketulla kahdeksalla pisteellään. Soiled Dove sijoittui taktisesti 3″ Lady Rangereiden pomosta ja Prize Fighterista, jolloin nämä eivät voineet käyttää Famea. Tämän jälkeen Soiled Dove ja Cassius Clay (Prize Fighter) saartoivat yhden Lady Rangereista ja julistivat Time For A Whuppin’! Lopputuloksena vihollispomo trapattiin, mutta haavoja ei tehty. Ketään muuta ei kuollut kummallakaan puolella ja Kalpeat Ratsastajat pääsivät irtautumaan ikävästä tilanteesta saatuaan dropin. Soiled Dove jäi urheasti pidättelemään Lady Rangereiden pomoa lähitaisteluun (kuollen):

Tässä vaiheessa pistolierien sixgunit lauloivat, minkä lisäksi tukitulta tuli katolla olevilta kiväärimiehiltä. Cassius Clay rynnisti kahden tytön kanssa tappeluun (estäen näitä tappelemasta muiden irtautuneiden kanssa). Kolmas tyttö puolestaan trappasi Clayn, mutta tämä ei ollut tästä moksiskaan vaan tiputti kolmesta tytöstä kaksi. Epätoivoinen Meksikaani rynnisti karhuineen (=ratsu) Chuck Norriksen kimppuun jottei tämä heittäisi dynamiitilla, ja sai turpiinsa. Tulitus oli sen verran kiivasta, että vihollinen päätti välttää katua ja lähti kiertämään talojen takaa:

Viholliset pääsivät pahasti talon taakse katveeseen. Lucky Strike kuitenkin melkein onnistui lassoamaan kaverit takas Chuckin (ja tämän dynamiitin) tulialueelle – mikä olisi ollut melko siisti temppu. Nyt kuitenkin täytyi tyytyä vetäytymään hieman lisää, minkä ohella Clint Eastwood ja Sergio Leone roikkuivat edelleen vankkureissa, yrittäen hidastaa näiden vauhtia. Tässä vaiheessa Chuck tajusi tilanteen olevan vakava, sillä vaunuissa oleva tyttö oli saanut katkaistun haulikon ladattua ja oli juuri valmis läsäyttämään tällä lähes kaikkiin Kalpeisiin Ratsastajiin. Nopeasti Chuck sai heitettyä vaunua dynamiitilla, joka tappoi yhden hevosen (hidastaen liikettä), räjäyttäen katon pois ja tappaen haulikkotytön. Cassius jatkoi omaa suoritustaan ja tiputti taas yhden tytön käsikähmässä.

Palava vankkuri jatkoi matkaansa kauhistuneiden hevosten saattelemana, mutta Sergio Leone oli epätoivoinen pääsemään pokeriturnaukseen ja onnistui hidastamaan vankkureiden liikettä vielä kaksi tuumaa. Keskellä seurasi hirvittävä tulitaistelu, mutta varsinainen painopiste oli kuitenkin talojen takaa koukkaavissa vihollisissa. Chuck ei katsonut tätä hyvällä ja ratsasti paikalle heittämään toisenkin dynamiittipötkön. Tämä kaatoi puun, jonka takana Rangerit kyyhöttivät suojassa, tappoi hevosen ja tiputti sekä ratsastajan, että tämän kyydissä olleen kaverin. Seuraavalla vuorolla Lady Rangerit kämmäsivätkin Pluck-testinsä ja pötkivät karkuun!

META:
Peli meni niin putkeen kun vaan mahdollista. Kaksi Kalpeaa Ratsastajaa putosi verrattuna vihollisen seitsemään ja näistäkin toinen oli väliaikaisesti mukana roikkuva Soiled Dove. William Munny ei saanut mitään vakavia vaurioita, muttei kukaan Lady Rangereistakaan tainnut kuolla. Sergio Leone ehti pokeriturnaukseen ja voitti muhkeasti. Hän pelasi kaikki upkeepien jälkeen jäljelle jääneet rahat ja voitti ne takaisin kolminkertaisena. Näillä rahoilla ostettiin pojille uusi kivääri ja hevonen, sekä tietenkin lisää dynamiittia ja Chuckille komea Heavy Fur Coat.
Luonut: Jaakko Bjorklund  11.11.2009
Skenaario: Supply Depot vai mikä lie Frontier kirjasta. Tämä on hyökkäys yöllä, jossa puolustajan jätkät nukkuu talossa keskellä pöytää, paitsi kaksi vartijaa. Hyökkääjät voittaa, jos saavat arvokkaat loot counterit (6kpl) pois talosta ja ulos laudalta, tai ajaa puolustajat haneen.
Kalpeat ratsastajat olivat onnistuneet saamaan useita vihamiehiä suurten saavutustensa johdosta. Näiden kateellisten ja pahansuopien luihujen häikäilemättömyydellä ja röyhkeydellä ei ollut näköjään mitään rajaa, sillä he päättivät hyökätä Kalpeiden Ratsastajien kimppuun heidän kodissaan. Norriksen arvomaailmassa tämä olisi ollut täysin mahdoton yhtälö, mutta Kalpeat Ratsastajat eivät kuitenkaan olleet täysin sinisilmäisiä.
Railakkaan illanvieton jälkeen olivat Kalpeat Ratsastajat sikeästi unessa Sergio Leonen tuvassa. Oli Cassius Clayn ja Lucky Luken vartiovuoro ja aurinko alkoi jo sarastaa.

Edellinen ei-tervettullut vierailija oli jätetty ulkoseinää vasten varoitukseksi muille.

Idyllinen maalaismaisema.

Cassius Clay on etupihalla valppaana.

Sillä välin kun Lucky Luke esittelee kivääriään lähitilan tytölle takapihalla.

Yhtäkkiä alkaa kaukaisuudessa vilahtamaan tummia hahmoja varjoista toiseen. Tietäen, etteivät he kykenisi mitään omillaan, olivat McCullenin korruptoituneet kytät ja armeijan sotilaat keränneet voimansa. Sotilaiden aikeista ei vielä ole tietoa – lienevätkö yhtä korruptoituneita, vaiko vaan sinisilmäisiä.

Cassius Clay aavistaa jotain ja lähestyy tunkeilijoita. Yhtäkkiä aurinko nousee mäkien takaa ja välkähtää pusikossa lymyävistä kivääreistä. Samassa hetkessä kajahtaa yhteislaukaus kuuden kiväärin ja kahden kuudestilaukeavan suusta kohti uljasta nyrkkeilijäämme. Aurinko oli kuitenkin Clayn puolella, sillä harva hätäisistä laukauksista osui, ja ne jotka osuivat, eivät tehneet mitään!

Kalpeat ratsastajat ponnahtivat pystyyn ja Norris karjui: “KAIKKI ULOS!”. Puolet pojista hyppäsivät ulos tuvan takaikkunoista.

Samalla Clay jätti etupihalla viholiset sikseen ja pinkoi talliin hakemaan toisten hevosia. Huomatkaa ikkunasta kuikuileva McCullen klaanilainen. Cassius säikähti miestä, eikä onnistunut nousemaan satulaan. Klaanilainen puolestaan säikähti Cassiusta aivan yhtä pahasti ja juuri kun hän oli aikeissa ampua hevoset ja Cassiuksen katkaistulla haulikollaan, tämän jalat lipesivät ja hän putosi maahan iskien tajun kankaalle (ONE DOWN!!!).

Clint Eastwoon ja Ringo Star pötkivät etupihalle poikien kanssa iltaa viettäneen Soiled Doven kanssa (joka luonnollisesti seisoi poikien ja noin kuuden viholliskiväärin välissä). Ringon ja Clintin yhteislaukaus katkaistuilla haulikoilla, Lucky Striken fannays ja Jerry Cottonin tuplapistoolit avasivat tulen kovaa vauhtia lähestyvään sheriffiin ja tämän kyydissä olevaan kaveriin. Tulimyrskyssä kaveri sai surmansa samalla kun sheriffi sai haavan. Chuck oli juuri hiplaamassa dynamiittiään, kun kaukaisuudesta tuleva kiväärin tuli pakotti hänet suojiin. Lucky Strike onnistui vielä lassoamaan sheriffin, muttei vetämään tätä satulasta. Tämän jälkeen Sheriffi, Ringo Star ja Clint Eastwood käyttivätkin lähes loppupelin lähitaistelussa. Soiled Dove joutui väliin ja sangen epäilyttävissä olosuhteissa sheriffi osui “vahingossa” tähän ja tiputti tämän pelistä. BUU!!!

Puolet hyökkääjistä jäivät kiväärien kanssa etupihalle tuliasemiin (alla olevassa kuvassa tallin kaukaisempi puoli). Loput puolestaan lähtivät kiertämään tallia ja yrittämään tätä kautta Kalpeiden Ratsastajien selustaan. Cassius Clay lähti saattamaan hevosia aukean yli kavereille (kuvassa taustalla).

Clay toi hevoset talon eteen, jossa Lucky Strike ja Chuck Norris olivat kiivenneet katolle, jossa he olivat harjanteen takana osittaisessa suojassa lukuisilta kivääreiltä. Ensiksi Chuck hyppäsi katolta satulan selkään, jonka inspiroimana Lucky Strike toisti tempun, ampaisten samalla vihollista kohti ratsain. Taustalla tappelu sheriffin, Clintin ja Ringon välillä jatkuu.

Tien yli kehkeytyi hirvittävä tulitaistelu, mutta hyökkääjät painoivat voimalla päälle. Chuck ja Cassius ratsastivat paikalle auttamaan (alla olevassa kuvassa), mutta vihollisia oli liikaa. Cassius jäi trappiin ja tämä revittiin satulasta. Chuck ja muut kolme Kalpeaa Ratsastajaa välttivät samaisen kohtalon irtautumalla.

Taistelun painopiste siirtyi tilan etupihalle, jota Kalpeat Ratsastajat olivat pyrkineet välttämään vihollisen noin kuuden 24″ kantaman kiväärin (verraten omiin kahteen 18″ kivääreihin) johdosta. Nyt kaikki Kalpeat Ratsastajat kuitenkin syöksyivät esiin samanaikaisesti. Tilanteesta seurasi hirveä fannays, sekä erinäisten haulikoiden luotiryöppy. Oheisessa mylläkässä muutama hyökkääjistä ammuttiin, samoin kuin Sergio Leone ja kaksi Kalpeiden Ratsastajien hevosta. Sheriffi saatiin vihdoin trapattyä ja hengiltä.

Johtajansa menetyksen myötä McCullen klaani, joka oli jo kärsinyt suuria tappioita ja pyrki välttämään Norrista, vetäytyi. Armeijan pojat, jotka olivat melko heikossa asemassa omillaan ja uupuneita nelituntisen kahakan seurauksena päättivät (viisasti) vetäytyä muiden mukana.
Kalpeat Ratsastajat olivat tiputtaneet seitsemän vihollista, joista muistaakseni viisi oli McCullen klaanilaisia ja kaksi armeijan miehitä. Lisäksi yksi klaanilainen oli poistanut itsensä pelistä tippumalla. Kalpeita Ratsastajia oli tippunut neljä yhdestätoista (Terence Hill, Sergio Leone, Cassius Clay ja infamy erotuksen tasoittamiseksi otettu Soiled Dove). Kukaan ei kuollut ja tason nousuja sateli vähän kaikille Norriksen miehille. Tästä yhteenvetona:
Cassius Clay: Stealth skill
William Munny: +1 Pluck
Terenche Hill: Kid done good (Hero)
Lucky Luke: Pistolier skill
Jerry Cotton: Trick Shoot (pistol) skill ja Repartee skill
Ringo Star: Toinen woundi
Chuck Norris: +1 Attack
Rahoilla ostettiin pari dynamiittipötkylää ennakoiden seuraavaa matsia tiukkoja Lady Rangereita vastaan, sekä yksi hevonen.
Luonut: Mika  09.11.2009
LOTOW Battle report –Stagecoath
Baaritappelun hävinneet lännenmiehet olivat ryöstäneet postivaunut. Lady Rangerit päättivät pysäyttää heidät.
Molemmin puolin pari ekaa kierrosta ampumista, missä yksi lännenmies kuoli. Seuraavat kierrokset lady boss kieri maassa kun häntä tönittiin 4 miehen voimin.. ja kaksi woundia meni.
Viimein loppu posse pääsi apuun ja prizefighter pelasti pomon pinteestä time for whupping avulla, minkä jälkeen viholliset lähtivätkin karkuun.
Pelissä opittua: infamy erotuksesta saatua rahaa ei kannata käyttää aseiden ostoon, massaa rajalle on parempi.
-
-
Lady rangerit koettaa hyökätä junaan
-
-
Junaan päästään kiinni
-
-
Tappelun lomassa, juna alkaa jo hidastua..
-
-
Kiivas mättö taaempana
-
-
Junan perään..
-
-
Ja juna pysähtyy viimein!
Yhteenveto:
- Voitto
- Rahaa: 45,5 = [$40 (12d6) + $2 (rosteri) + $3 (raportti) + $0,5 (kuva)]
- Rahan käyttö:
- $6 Prizefighter upkeep
- $13 Ranger
- $13 Shotgun
- $15 Scope
Pelatut pelit:
- High noon (Maxxon), Win
- Hang ‘em High, Defence (Jaakko), Win
- Hang ‘em High, Attack (Jaakko), Win
- Hang ‘em High, Defence (Antti H.), Win
- Hang ‘em High, Attack (Antti H.), Win
- Hang ‘em High, Defence (Sampo), Win
- Hang ‘em High, Attack (Sampo), Win
- Dominion, 2 vs 2 (Tatu, Antti, Jaakko), Lost
- Duel (Tatu), Win
- Hang ‘em High, Defence 1 vs 2 (Antti H. & Tatu), Win
- Stagecoatch, Defence (Jaakko), Lost
- Bar room Rawl (Sampo), Win
- Stagecoatch (Sampo), Win
Yhteensä 13 scenua pelattu.
Tilastoja, annetaan heidän levätä rauhassa:
- peli: 1 OaA
- peli: 3 OoA
- peli: 2 OoA, prizefighter dead, herolta meni käsi
- peli: 4 OoA, pomolle old battlewound ja henchman kuoli
- peli: 7 OoA, kaksi +3 ampuvaa henchmania r.rifleillä kuoli
- peli: 0 OaA
- peli: 0 OaA
- peli: 7 OaA, 2 henchmania kuoli
- peli: 0 OaA
- peli: 1 OoA
- peli: 7 OoA
- peli: 1 OoA, Henchman kuoli
- peli: 0 OaA
Yhteensä 33 OoA, missä 7 henchman ja Prizefighter kuollut ja kahdelle herolle injury.
|
|
Viimeisimmät kommentit
29.07.10
Ylihuomenna taitaa olla muutto/järjestelypäivä joten kisoja ei ole varmaan ideaa ajaa. Lisäksi olen itse mökkireissulla. Koitan saada uuden aikataulun pygeen niin ...
29.07.10
Ylihuomenna olisi taas kisat. Vai mites on?
22.07.10
Kiva että löytyi uusi paikka! Olen valitettavasti Kiinassa vielä jonkin aikaa joten en pääse auttamaan muutossa, toivottavasti pärjäätte. Onko muuten muutoksia ...
21.07.10
Pitää zekkaa noi setupit