FiWA

Niilo Kalakoski

Peli pelattiin käyttäen Damn Battleship Again- sääntöjä. Säännöt on kirjoitettu esi-dreadnought ajan sota-aluksia silmälläpitäen ja sopii aikavälille 1890 – 1913. Käytettävien alusten mittakaava ja alustojen koko on sääntöjen puitteissa melko vapaa, kunhan molemmat puolet käyttävät saman kokoisia alustoja. Meillä oli käytössämme 1/3000 mittakaavan aluksia 8*4 cm alustoilla. Laivojen koko vaihteli puolestatoista sentistä (hävittäjät) noin viiteen senttiin (suurimmat risteilijät ja taistelulaivat). Pöydän koko oli 193*140 cm. Peli pelattiin kuuden pelaajan voimin, kolme kummallakin puolella. Taktiset keskustelut laivueiden välillä oli rajoitettu säännöissä sallittuihin viestien maksimipituuksiin.

Nämä kiinnostavat ja usein persoonallisen näköiset alukset näkivät “valitettavasti” omana valtaaikanaan Venäjän ja Japanin välistä sotaa lukuunottamatta melko vähän taisteluita. Tästä johtuen raportissa esitetty taistelu on puhtaasti fiktiivinen.

Taistelu

Japanin ja Venäjän sodan takia jo ennestäänkin kireä kansainvälinen tilanne kärjistyi entisestään syksyllä 1904 kun Etelä-Kiinanmerelle matkalla ollut Venäjän Itämeren laivasto tulitettua erehdyksessä brittiläisiä kalastusaluksia Pohjanmerellä. Tapauksen seurauksena Iso-Britannia julisti sodan Venäjälle ja Itämeren laivasto joutui palaamaan takaisin Kronstadtiin. Sota aiheutti luonnollisesti huomattavaa viilenemistä Ison-Britannian ja Venäjän liittolaisen, Ranskan, välisissä suhteissa. Tilanne kärjistyi lopulta sodan partaalle, ja kuninkaallinen laivasto purjehti asemiin ranskalaisten laivastotukikohtien edustalle valmiina estämään Ranskan laivaston yritykset murtautua avomerelle ja uhata brittiläisen imperiumin yhteyksiä.

Kartta laivastojen liikkeistä. Ranskalaiset laivueet on merkitty sinisellä ja brittiläiset punaisella. Kummankin laivaston kohdalla I ja II viittaavat taistelulaivalaivueisiin, III ja IV risteilijälaivueisiin ja V hävittäjälaivueseen. Koska taistelu käytiin yöllä, näkyvyys ilman valonheittimien apua oli vain puoli merimailia.

Kuninkaallisen laivasto taistelujärjestys löytyy täältä ja Ranskan laivaston täältä.

Taistelu alkoi viisi tuntia ennen auringon nousua, kun Ranskan laivaston ensimmäiset osastot purjehtivat satamasta yön pimeydessä. Hävittäjälaivue sekä kahdesta vanhentuneesta ja yhdestä uudenkarheasta taistelulaivasta koostuva 2. taistelulaivue suuntasivat itäisen uloskäynnin kautta avomerelle 2. risteilijälaivueen seuratessa perässä.

Ison-Britannian laivastosta vain hävittäjälaivue aloitti pöydältä. Molemmat risteilijäosastot saapuivat kuitenkin jo ensimmäisellä vuorolla. Molempien puolten taistelulaivat olivat edelleen teillä tietymättömillä. Amiraali Barrington oli haluton aloittamaan taistelua ennen kuin ranskalaisten suunnitelmat selkenisivät. Pahaksi onneksi radiolla lähetetty käsky muuttui morsettajien käsissä.

Alkuperäinen:
Torpedoveneet harhauttavat etelässä. Muut odottavat Amiraalia edeten mahdollisimman hitaasti.

Vastaanotettu:
Puolikas edelleen pohjoisessa: Täydennettynä odottavat kantaneet edeten mahdollisimman hitaasti.

Epäselvä viesti aiheutti jonkin verran sekaannusta mutta kommodori Horton päätti suunnata hävittäjänsä itään kohti ranskalaisia laivoja.

Ranskalainen 2. risteilijälaivue muutti yllättäen suuntaa kohti läntistä uloskäyntiä. Muut satamasta lähteneet alukset jatkoivat pimeän suojissa alkuperäisellä reitillään.

Samaan aikaan Amiraali Barrintonin komentama brittiläinen taistelulaivaosasto saapui viestilamppujen kantamalle ja määräykset saatiin perille ilman uuden teknologian aiheuttamia ongelmia. Hävittäjät suuntasivat määräysten mukaisesti kohti etelää, aivan sataman suulla sijaitsevaa saarta hipoen.

Läntisestä salmesta ulos purjehtivat ranskalaiset risteilijät kokivat varsinaisen yllätyksen kun pimeydestä syöksyvien hävittäjien laukaisemat torpedot osuivat kärjessä purjehtineeseen Gloireen pakottaen sen jättämään taistelulinjan. Contre-Amiral de Grassen komennossa ollut Gueydon vältti täpärästi saman kohtalon. Ranskalaiset toipuivat kuitenkin pian järkytyksestään ja risteilijöiden tulivoima tuhosi uhkarohkeaan hyökkäykseen osallistuneet hävittäjät nopeasti.

Ranskalaisten loputkin aluksen olivat tällä välin lähteneet liikkeelle satamasta ja ne suuntasivat läntisen salmen kautta avomerelle. Valtaosan brittilaivoista oli niin ikään saapunut paikalle ja ne suuntasivat etelään sulkemaan ranskalaisten reitin. Pimeydestä johtuen osapuolet eivät vielä olleet varmoja toistensa tarkasta sijainnista, eikä tulen avaaminen ollut vielä mahdollista.

Kuninkaallisen laivaston parhaiden perinteiden mukaisesti brittiläiset risteilijät suuntasivat täyttä höyryä kohti vihollisristeilijöitä, ja saivatkin de Grassen risteilijät näkyviinsä. Huonosta valaistuksesta johtuen risteilijöiden tulitus oli kuitenkin epätarkkaa ja molemmat osapuolet selvisivät ensimmäisestä yhteenotosta ilman vakavia vaurioita.

Loput ranskalaiset risteilijät olivat tällä välin edenneet etelässä sijanneita saaria hipoen kohti taistelua. Tämä pakotti brittiläiset risteilijät kääntymään nopeasti välttääkseen törmäyksen ranskalaisiin sekä uhkaavan lähellä sijaitsevaan saareen. Lyhyet taisteluetäisyydet alkoivat johtaa pahaan ruuhkaan rannikon edustalla. Taistelu alkoi toden teolla ja molempien puolten risteilijät tulittivat toisiaan lähietäisyydeltä ja vauriotakin alkoi vähitellen syntyä.

Ranskalaisten kuudesta modernista taistelulaivasta koostuva pääosasto alkoi vähitellen lähestyä taistelua. Kummankaan laivaston taistelulaivat eivät vielä tähän mennessä olleet nähneet vihollista, saati ampuneet laukaustakaan.

Pienempi taistelulaivaosasto sai näkyviinsä palavat brittialukset ja pääsi vihdoin avaamaan tulen, tuhoten viimeiset hävittäjät. Vaikka osasto oli saapunut pöydälle ensimmäisten joukossa, siihen kuuluvat vanhentuneet taistelulaivat olivat hidastaneet sen kulkua niin paljon, että se pääsi taistelukosketukseen viimeisenä.

Pohjoisessa ranskalainen hävittäjälaivue oli pyrkinyt kiertämään taisteluun sidottujen brittien selustaan, mutta törmäsi siellä selustaan suojaavaan 2. taistelu laivueeseen. Valonheittimien avustuksella taistelulaivat neutralisoivat hävittäjät nopeasti, ja viimeiset jäljelle jääneet pakenivat miten parhaiten kykenivät.

Valonheittimien ansiosta kaikki muut osastot pystyivät nyt vastaavasti näkemään 2. taistelulaivaosaston, mutta haitta oli lyhytaikainen, sillä kaikki muutkin osastot kytkivät valonheittimensä päälle.

Keskinäisissä kamppailuissaan vaurioituneet risteilijät joutuivat nyt taistelulaivojen tulilinjalle, mikä ei luvannut niille pitkää ikää.

Kun hävittäjät eivät enää olleet uhka selustassa, vara-amiraali Stirlingin taistelulaivat kääntyivät kohtaamaan idästä saapuvia ranskalaisia taistelulaivoja. Molemmat osastot koostuivat suurelta osin vanhentuneista aluksista.

Ranskalaiset taistelulaivat upottivat nopeasti tielleen osuneet risteilijät. Taistelulaiva Brennus tuhoutui kuitenkin saatuaan osuman ammusvarastoon, ja linjan kärkeen joutunut Iena kärsi myös pahoja vaurioita. Samaan aikaan lännessä Amiraali Barringtonin taistelulaivat upottivat koko 1. risteilijälaivueen.

Taistelun lopullinen ratkaisu tuli taistelulaivojen välienselvittelyssä. Brittiläinen 2. taistelu laivue oli joutunut ranskalaisten 1. ja 2. laivueen väliin ja menetti lippulaivansa HMS Triumphin. Vanhat taistelulaivat HMS Camperdown ja HMS Rodney leimusivat niin ikään ilmiliekeissä. Molemmat ranskalaiset laivueet olivat kuitenkin myös kärsineet vakavia vahinkoja; Iena sekä ranskan laivaston ylpeys Verite paloivat hallitsemattomasti, ja muutkin alukset olivat ottaneet lukuisia osumia. Kun toistaiseksi lähes vahingoittumaton brittiläinen 1. taistelu laivue lähestyi lännestä, totesivat ranskalaiset taistelun hävityksi ja loput alukset laskivat lippunsa.

Kuten odottaa sopii, tiukka taistelu ja laivastojen kärsimät suuret tappiot aiheuttivat poliittista keskustelua  kummassakin maassa:

Amiraali Barringtonin (sittemmin ensimmäinen merilordi) lausunto alahuoneen istunnossa.

Englantilaisten sotasuunnitelma oli tarkkaan harkittu ja huolellisesti valmisteltu. Torpedoveneet oli lähetetty tiedustelemaan ranskalaislaivaston liikkeitä etukäteen. Valitettavat yhteensattumat johtivat kuitenkin siihen, että torpedoveneillä ei ollut mukanaan radiota ja tiedusteluarvo jäi varsin kyseenalaiseksi. Laivastoa johtanut englantilaisamiraali kuitenkin pelasti tilanteen intuitiollaan lähteä hyökkäykseen juuri oikeaan aikaan.Tarkoituksena oli liikkua raskaalla laivastolla yhtenäisesti kohti etelää, jolloin ranskalaiset oletetussa sijainnissaan jäisivät paapuurin puolen sivutykkien piiskattavaksi. Saavuttaessa rannikon läheisyyteen tuli kääntää laivasto ympäri 180 astetta ja siten hyödyntää myös tyyrpuurin tulivoimaa. Torpedoveneiden tuli iskeytyä kiinni viholliseen tilanteen avautuessa. Itse taistelu kulki sotasuunnitelman mukaisesti muuten, mutta kummallinen sähkövika esti kohdistusvalojen käytön, mikä pakotti taistelemaan vihollisen kanssa lähietäisyydellä. Torpedoveneille saatiin selkeä harhautuskäsky menemään perille noin tunti ennen taistelun alkua ja nämä ilmeisesti vetäytyivät harhautuksen tehtyään. Ainakaan veneitä ei ole näkynyt. Itse taistelussa luotto alikomentajiin kannatti ja vihollinen saatiin tuhotuksi. Omat tappiot olivat kohtalaiset, mutta välttämättömät. Amiraalin oma laivue kuitenkin säilyi lähes koskemattomana ja vihollisamiraali saatiin vangiksi hänen antauduttuaan.

Amiraali Villeneuven (sittemmin troolari Maquereaun kapteeni) lausunto sotaoikeudessa.

Ranskalaiset päättivät yrittää satamasta karkuun aamuyöstä pimeän turvin. Pakosuunnitelma perustui vihollisen tiedustelun harhautukseen, jolloin laivasto välttyisi suurilta vahingoilta. Laivuevara-amiraali Casabianca sai lähtökäskyn tuntia ennen päälaivastoa. Casabiancan laivueeseen kuului muutama vanhentunut taistelulaiva ja nopea hävittäjälaivue. Näiden tehtävänä oli hämätä vihollisen tiedustelua etenemällä suoraan pohjoiseen ja vetää vihollisen huomio vanhentuneihin taistelulaivoihin. Päälaivasto seurasi tunnin päästä merelle ja tavoitteena oli paeta saartoa rannikkoa pitkin länteen ja ohittaa näin Britannian laivasto. Hävittäjillä oli käsky keskeyttää valepakeneminen heti kun suunnitelma paljastuisi viholliselle ja liittyä pakoyritykseen rannikkoa pitkin.Hämäysosasto ei kuitenkaan onnistunut vetämään riittävästi vastustajan laivastoa puoleensa, joten pakoyritys rannikkoa pitkin muuttui täysimittaiseksi taisteluksi. Pimeyden turvin vastustajan hävittäjät pääsivät risteilijöiden kylkeen hidastaen etenemistä. Ilman tätä olisimme voineet saada laivastomme poikittain ulietäisyydelle suoraan vihollisen etenevän päälaivoston kohdalle. Vihollisen risteilijät etenivät hyvin uhkarohkeasti laivueittemme väliin ja saimme tuhottua molemmat ristelijäosastot. Oma laivastomme kärsi kuitenkin odotettua suurempia vahinkoja ja lisäksi vihollisen amiraalin taistelulaivat onnistuivat sulkea pakoreitin rantaa pitkin, joten tehtäväksemme jäi hyväksyä tappio. Tosin vihollinen sai myös maksaa kalliin hinnan voitostaan. Vain yksi vihollislaivue säilyi taistelukuntoisena ja upotimme lukuisi vihollislaivoja.

Peli itsessään sujui hyvissä tunnelmissa ja mielenkiinto säilyi loppuun asti. Taistelulaivat todettiin erittäin vaikeiksi tuhota ja tämän seurauksena parempi taktiikka jatkossa olisikin varmasti avata taistelu niillä hävittäjien ja risteilijöiden sijasta. Tällöin kevyemmät yksiköt pääsisivät paremmin hyödyntämään nopeutensa tarjoamaa etua.

Säännöt ovat selvästi vielä keskeneräiset ja tulevat todennäköisesti sellaisina pysymäänkin vielä jonkin aikaa. Perusmekaniikka on kuitenkin jo erittäin sujuva ja soveltuu hyvin erityisesti suurempien taisteluiden pelaamiseen. Phil Barkerin säännöille ominaisesti sään ja vuorokaudenajan vaikutukset on huomioitu tarkasti ja ne tuovat varmasti peleihin huomattavaa vaihtelua. Nyt keskellä yötä alkanut peli aiheutti sen, että taistelut käytiin hyvin lyhyillä etäisyyksillä, erityisesti siksi, että valonheittimien käyttö unohtui alkuun koko porukalta. Pelimekaniikka tarjoaa erinomaisen pohjan erilaisille omille säännöille ja skenaarioille, joita varmasti tullaan jatkossa näkemäänkin. No niin, minkäs väriseksi Venäjän Itämeren laivaston alukset pitäisikään maalata…